Matkalla Petsamossa sodan keskellä

Viime viikolla sain luetuksi Heidi Könkään Dora, Dora romaanin. Olin lukenut ko. tekosta ennalta blokeista ja kirja-arvosteluista ja omat odotukset olivat korkealla. Täytyy sanoa, että lukemisen jälkeen olin kyllä pettynyt. Minulle kirja ei oikein antanut mitään sellaista mitä tällaisen aiheesta kertovalta kirjalta odotan. Dora, Dora kuvaa Hitlerin Saksen varusteluministerin, arkkitehti Albert Speerin, hänen sihteerinsä Anne-Marie Kempffin ja suomalaisen tulkin sekä seurueeseen kuluvan taikurin kautta matkaa Speerin matkaa tarkistamaan saksalaisten varuskuntia Petsamossa jouluna 1944. Speer kokee joutuneensa Hitlerin epäsuosioon ja pohtii koko matkan ajan syitä tähän. Kirja kostuu neljän kertojan suunnilleen yhtä pitkistä kertomuksista, jossa he kohdallaan valloittavat matkan kulkua ja miettivät sinä sivussa suhdettaan muihin ihmisiin sekä sotaan joka on kaiken tapahtumisen taustalla. Minä odotin tältä kirjalta ehkä jonkinlaista uuta näkökulmaa ennen kaikkea Albert Speerin hahmoon. Mielestäni sellaista tämä kertomus ei tuonut, paras Speeristä piirretty henkilökuva , jonka olen lukenut, on Yrsa Steniuksen tekemä. Muutenkin kirjaa jää minusta vaisuksi, ja mukaan otettu rakkauskertomus, ja sen seuraukset vähän väkinäiseltä. Toki se valloittaa sitä ajatusmaailmaa, jossa päättäjät ovat erkaantuneet kauas todellisuudesta omaan maailmaansa. Eilen tuli tv:stä dokumentti Kambodžan vallan pitäjien Punaiset khmerien oikeudenkäynnistä. Jotain pelottavan saama oli näiden miesten ajatusmaailma kuin natsien aikoinaan. Perin oikealta tuntuu se tokaisu, että historiasta olemme oppineet, ettei ihmiskunta ole oppinut mitään historiasta.

Tästä kirjasta on kirjoittanut mm.Lumiomena

Heidi Köngäs   Dora, Dora  Otava 2012

Tähdet **1/2

Jottei tämä blogaus nyt vaikuttaisi pelkästään synkältä ja minä ihmiseltä joka ei usko ihmiskuntaan, täytyy kertoa hieman viime viikon lopusta. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa mukana vaalitoimikunnan työssä. Kiersimme Turun sairaaloita tarjoamassa ennakko äänestys mahdollisuutta näissä laitoksissa oleville. Tällainen työ, jos joku tuo jotkin hyvin konkreettisesti sen mitä demokratia on ja miten sitä toteutetaan. Olin hyvin ylpeä suometa, kyllä meillä tehdään paljon, jota kaikki voivat omalta osaltaan vaikuttaa. Siis ihmiset käykää äänestämässä, se on hieno oikeus!

Ruotsalaista jännitystä

Viime lauantaina lainasin kirjastosta kolme kirjaa, niistä ensimmäisenä luin Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt:n Oppipoika kirjan. Toinen kirja jo mistä kirjoitan tänne blogiin, jonka ovat kirjoittaneet kaksi kirjailijaa. Mielenkiintoinen ilmiö, miettii mikä on kirjailijoiden työjako kirjoittaessa. Oppipoika on toinen osa Sebastian Bergmanista kertovaa sarjaa. Sebastian Bergman on entinen rikospsykologi, joka on jäänyt eläkkeelle. Ensimmäinen hänestä kertova kirja on nimeltään Mies joka ei ollut murhaaja jonka minäkin luin tuoreeltaan viime vuona. Muistan silloin pitäneeni kirjasta, se ei ollut tavanomainen arvotus dekkari vaan aika yllättävän juonen myötä hyvin koukuttava kirja. Sebastian Bergmanista en kyllä päähenkilönä kovin pitänyt, itsekeskeinen, itsesäälissä kieriskelevä tyyppi ei kauheasti tarjonnut samaistumis mallia. Tyyppi on pysynyt samana, ehkä muuttunut asetta vastenmielisemmiksi minun mielestäni. Tämän Oppipoika kirja sympaattisemmat hahmot ovat murha ryhmän naispoliisit Vanja Ursula sekä nuori mies poliisi Billy. Onko tämä asetelma sitten kirjailijoiden tietoinen tarkoitus ja miksi niin, on pohdinnan arvoinen asia

Mikä minuna tässä romaanissa pännii, on että sen rikokset ovat nykymuodin mukaisesti sarjamurhia. Minusta se aihetyyppi alkaa olla jo loppuun kulunut. tässäkin romanissa uhrit jäävät täysin sivuosaan, he ovat vain nimiä. Kyllästynyt olen myös siihen, että sarjamurhaajan motiiviksi taas kerran tarjotaan jonkinlaista hämärää traumaa. Kaipaan taas sellaista dekkaria missä ratkotaan yhtä rikosta, uhri saa monipuolisemman kuvauksen ja teon motiivina on vaikka raha, mustasukaisuus, kateus mieluummin kun jotkut merkilliset traumat.

Tästä kirjasta on kirjoittaneet ainakin Kirjavinkit, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin kaikilla vähän eri mielipide kuin minulla.

Michael Hjorth jaHans Rosenfeldt Oppipoika Bazar 2012

Tähdet: ***-

Tanskalaista laatu proosaa

                          

Kehuin jo edellisessä jutussani tanskalaista kirjaa, pääsen nyt jatkamaan samalla linjalla. Viimeisenä kirjasto päivän lainoista luin siis tanskalaisen Henrik Andersenin Turvavyöhyke kirjan. Kirja on hienosti rakenneltu, spiraalimainen kuvaus saksalaisen Ingridin ja tanskalaisen Poulin sekä heidän toisen poikansa Martin elämästä.

 Ingridin tarina alkaa jo toisen maalinsodan ajoilta, mutta vauhtia tarina saa kun tanskalainen Poul saapuu 60-luvulla Saksaan Leipzigin messuille edustamaan työnantajaansa. Ensi silmäyksellä roihahtanut rakkaus Ingridiin laittaa molempien tulevaisuudensuunnitelmat uusiksi, mutta DDR:ssä kaikki urkkivat kaikkia, eikä loikkaaminen länteen ollut yksinkertaista. Tanskaan muuttaminen vaati vakoojaksi ryhtymistä ja alituista pelkoa oman itsen sekä läheisten puolesta. Heidän poikansa Martinin elämää määrittää hänen lapsuudentraumansa, pikkuveljen kuolema. Siitä huolimatta hän onnistuu palloilijanlahjojensa ansiosta nousemaan vähitellen yhä suurempiin ympyröihin kohti ammattilaiskenttiä. Viimein päätyminen 1990-luvun alussa Hansa Rostockin riveihin saa hänet ottamaan kunnolla selvää vanhempiensa menneisyydestä — asioista, joista ei kysellä. Kirja yhdistää kaksi minua kiinnostavaa aihetta, jalkapallon ja kylmän sodan historian. Henkilöt ovat pelkoineen ja ahdistuksineen uskottavia, heidän tarinaansa on helppo samastua.

Kirja on myös sopivan pitkä, 350 sivua, olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että jos kirjailija tarvitsee tarinansa kertomiseen kovin paljon yli neljä sataa sivua, voisi sanomaa usein huoletta tiivistää.

Tästä kirjasta on kirjoittanut ainakin Kirjavinkit

Henrik Andersenin:Turvavyöhyke WSOY 2012

Tähdet:****

Lukemis päiväkirjaa

Kerroin aikaisemmassa viestissäni, että yrittäisin nyt vaihteeksi lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti. Rutiineista on vaikea luopua,  kaksi päivää tässä on keskitty  yhteen kirjaan ja saatu se myös luettua loppuun. Kirja on tanskalaisten Lottte & Sǿren Hammerin Kaikella on hintansa kirjasta. Kirja on muisti mukaan ensimmäinen tanskalainen jännäri, jonka olen lukenut, ihan varma en ole. Viime vuosina tv:stä, Yle femmalta on tullut parikin mainiota tanskalaista rikossarjaa, Murhakomissio ja Rikos, jonka toinen kausi menee parhaillaan kanavalla uusintana. Kolmas kausi esitetään keväällä 2013 suomessa. Mainioita olivat myös Henkivartijat  ja Vallan linnake sarjat, jälkimäinen parasta poliittista draamaa, jota lähellekään esimerkiksi suomalaisten harvat yritelmät eivät ole päässeet.

Kaikella on hintansa on kirjailija kaksikon (sisarukset) toinen rikosylikomisario Konrad Simonsenista ja hänen murharyhmästään kertovassa dekkarisarjassa. Sarjan ensimmäinenkin osa Saastat on ilmestynyt tänä keväänä suomeksi ja kolmas osa Yksinäisten sydänten kerho ilmestyy suomeksi keväällä 2013.

Minulla tämä kirja oli siis ensimmäinen tutustuminen tähän kaksikon ja voin sanoa, että pidin kyllä kirjasta. Tämä ei ole mikään arvoitusdekkari, murhien tekijä paljastuu lukijalle suh` aikaisessa vaiheessa ja jännitys syntyykin siitä, pysyvätkö poliisit kokoaman todisteita häntä vastaan ja estämään häntä tekemästä lisää rikoksia. Kirjan henkilöhahmot ovat kiinnostavia, heidän ajatuksiaan ja tunteitaan kuvataan uskottavasti ja kirja etenee sujuvasti lyhin luvin. Loppu ratkaisu on ehkä vähän ennalta arvattava, mutta tapa, jolla siihen päädytään, koukutti kyllä minuun lukemaan viimeiset sata sivua yhdellä istumalla.

Eli suosittelen kyllä laadukkaan poliisiromaanin ystäville ja aion joissain vaiheessa lukea tuon heidän aikaisemman suomennoksensa.

Lottte & Sǿren Hammerin :Kaikella on hintansa  Bazar 2012

Tähdet:***

Tästä kirjasta on kirjoittanut ainakin Kirjaiten virrassa

Vähän lukemis tavoista

Viimeksi kerroin lainanneeni kirjastosta viisi kirjaa. Yleensä olen lukenut kirjoja viime aikoina niin, että keskityn yhteen kirjaan kerrallaan. Muistan kuitenkin, että nuorempana luin usein montakin kirjaa samanaikaisesti. Nyt päätin valita saman tavan, aloin lukea neljää kirjaa eli Michael Dahlen: Ihmispedot, Michael Dahlen: Ihmispedot, Lotte&Sören Hammer: Kaikella on Hintansa ja Christian Rönnbacka Operaatio Troijalainen. Ensimmäiseksi loppuun pääsin Operaatio Troijalainen kanssa. Siksi nyt tässä pieni arvio ko. kirjasta

Christian Rönnbacka Operaatio Troijalainen Bazar 2012 Suomi

Tämä kirja on Rönnbackan esikoisteos ja aloittaa kirjailijan mukaan poliisi Antti Hautalehdosta kertovan sarja. Avaus ei sinänsä ole juoneltaan ja kirjan luettavuuden suhteen hassumpi, mikä sitten tökki minulla, oli itse teksti. Se oli aika lailla jerrycotton maista kioski viihdettä. Henkilö hahmot olivat päähenkilöä lukuun ottamatta perin ohuita, naishahmot varsinkin ja hahmoja leimaa stereotyyppisyys, hyvät ovat hyviä, konnat pahoja. Mutta kyllä tämä kirjan luki, sateisen syyspäivän sai kulumaan sen parissa. laitan tähän vielä linkin kirjailijan haastatteluun täällä

Lopuksi tähdet   **

Vähän jotain muuta kirjojen lisäksi

Lupasin kirjoittaa tähän blogiin myös jostain muusta kun kirjoita, tehdään nyt tässä nyt heti sellainen pikku sivuhyppy tv:n maailmaan. Olen kohtuu ahkera tv:n katselija, elokuvat, jotkut sarjat, dokumentit mielenkiintoisista aiheista ovat suosikkejani. niin ja urheilu, tämä vuosi on ollut siinä suhteessa juhlaa kun on mahdollista seurata yu-em-kisoja, jalkapallon EM-kisoja ja syksyn huipennuksen Lontoon olympialaisia.

Kanavista tulee varmaan seurattua eniten yletä, satunaisesi kyllä muutakin. Tarjonta on kyllä muuttunut niistä ajoista kun meillekin kotiin hankittiin ensimmäinen tv joskus kuusikymmenluvulla. Minullakin näkyy näitä maksuttomia kanavia toistakymmentä. Sen kyllä huomaa, että määrä ei lisää laatua, suurin osa tarjonnasta on tasaista bulkkia josta ei helmiä erotu. Vähän pettynyt olen kyllä ylenkin tämän syksyn tarjontaan, uutuuksia on kyllä esitetty, muttei niistä mikään ole oikein sytyttänyt. Yksi poikkeus on, kerroin että, kirjallisuuden puolella yksi suosikkini on Sci-fi, ja yksi tämän syksyn sarja uutuus, jota on seurannut mielenkiinnolla on myös tätä tyyliä. Tarkoitan tv 2 esiteltävää Ruotsalaisista sarjaa Hubotit - melkein ihmisiä. Se on taattua ruotsalaislaatua, mielenkiiltoinen aihe ja hyvä toteutus. Yksi pitkäaikainen seurattava samalta kanavalta ehti syyskuussa päättyä. Kova laki-sarja oli myös suosikkini, olen varmaan katsonut melkein kaikki sen osat. Rinnakassarja Kova laki:erikoisyksikkö vielä onneksi jatkuu.

Päätökseen tänä syksynä tulee myös suomalaisen tv:n pitkäaikaisin sarja Kotikatu. Olen seurannut Mäkimaita ja Luotoloita kaikki vuodet, en tiedä onko tämä nostalgiaa mutta minusta on armollista, että sarja nyt lopetetaan, niin paljon sen taso on alkuajoista laskenut.

laitan tähän loppuun linkin Hubotit-melkein ihmisiä Arneena katseluun. http://areena.yle.fi/tv/1647118

Meinasi unhotua;tänään on yksi merkittävä viisikymmenvuotis päivä. Tänään julkaistiin The Beatles yhtyeen ensi single Love Me Do, ja samoin tänään sai ensi-iltansa ensimmäinen Bond leffa, 007-ja Dr No (pääosassa
Sean Connery) Molemat minunkin suosikkejani läpi vuosien.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Salainen_agentti_007_ja_tohtori_No

http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Beatles

Kirjastopäivä

Tänään oli kirjastopäivä, hain yhden tilatun kirjan ja kuinka ollakaan mukaan tarttui repullinen muitakin kirjoja. Eli tässä sitten on luku haastetta lokakuulle, katsotaan siten olisiko näistä jostain myös tänne blogiin kirjoitettavaa.

Lainatut kirjat ovat:

Tuomas Hoppu: Tampereen naiskaarti Ajatus kirjat 2008 Suomi

Michael Dahlen: Ihmispedot Atena 2012 Ruotsi

Henrik Andersen: Turvavyöhyke WSOY 2012 Tanska

Lotte&Sören Hammer: Kaikella on Hintansa Bazar 2012Tanska

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen Bazar 2012 Suomi

Kaksi tietokirjaa, kaksi dekkaria ja taitaa tuossa Turvavyöhykeässäkin olla vähän jännärin aineksia.

Kirjailijat ovat kaikki minulle ennestään outoja.Maantieteellinen  akseli suomi, ruotsi, tanska kanssa aika mielenkiintoinen. Olen ennen ollut englanninkielisen käännöskirjallisuuden suurkuluttaja, nykyään suosin paljon suomalaista ja pohjoismaista. Uutuuspainoteinen valikoima on, kaikki vieraskieliset suomennettu tänä vuona.

Yllä olevassa kuvassa näkyy Turun pääkirjaston vanha osa, tuosta pääovesta olen siis muutama sata kertoja kulkenut vuosien vareilla.

Syyskuun 2012 luettua

On komeata aloittaa tämä blogi arvioinnit yhden suosikkikirjailijani, Juha Itkosen uusimalla romaanilla Hetken hohtava valo. Olen pitänyt Itkosen kaikista lukemistani Itkosen kirjoista alkaen Myöhempien aikojen pyhistä. En asettaisi lukemiani mihinkään paremmuus järjestykseen, pällimäisenä on tietenkin viimeksi luetun synnyttämät vaikutelmat. Hetken hohtava valo on minusta hyvä kirja, se tempaa mukaansa alusta asti, mikä minulle on tärkeää, tunnustan tässä heti alkuun, että jos kirja ei vakuuta ensinmäisten lukujen aikana, se jää minulta kesken. Tämän kirjan avaa kuvaus Tokion 1964 olympialaisten avajaisiin osallistuvista radiokauppiasta, joista toinen on saanut matkan palkinnoksi japanilaiselta Hitachilta, jonka tuotteita myy suomessa. Tämä kauppias on Esko Vuori, kirjan mielestäni vaikuttavin hahmo. Esko Vuoren, hänen vaimonsa Liisan ja poikiensa vaiheita seurataan sitten osin takkututuvasti 50- luvulta näihin päiviin asti. Kertojan äänenä toimii paljon Eskon ja Liisan vanhin poika Esa, siipensä saanut toimittaja.

 En nyt lähde kertomaan kirjan juonta sen enempää, varsinkaan kun sellaista kirjassa ei ole. Yritän kertoa, miksi kirja on minusta niin hyvä. Itkonen luo minusta tässä kirjaa hienosti sellaisen kokonaisen maailman, johon on helppo uskoa. Hän kuvaa paljon ihan historiallisia tapahtumia mutta ennen kaikkea sitoo omat henkilönsä uskottavasti ja aidosti osaksi tapahtumien virtaa. Itkosen ihmiset ovat tosia, lukija uskoo, että tällaisia ihmisiä oikeasti on. Minä olen siten tylsä tyyppi, että minua eniten ärsyttää lukiessa jos minulle tulee tunne, että kirjailija yrittää henkilö hahmojensa tai tapahtumien kautta osoittaa olevansa tavallista fiksumpi tyyppi. Itkonen ei tätä tee, hän antaa lukijan itsensä ajatella mitä mieltä on ihmistä ja tapahtumista.

Kirjan luettua jää miettimään monia asioita, suomesta, maailmasta, meistä ihmisistä ja meidän kohtaloistamme täällä. Se jos mikä on minusta hyvän kirjan tunnunmerkki.

On päättänyt antaa tällä lukemalleni tähdet

*= miksi tällaista julkaistaan

**=lukukelpoinen, ei paljon hetkauttanut

***= erottui joukosta, vankkaa ammattitasoa

****= kiinnostava, puhutteleva, kirjoittajalla omaa sanottavaa

*****=valio, erottuu joukosta kaikin puolin, antaa aihetta ajatteluun ja herättää tunteita

***** =Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Tästä bolgista ja vähän minusta

Olen harmaa partainen (ja tukkainen), ensi vuona kuusikymppinen mies, jonka elämään kirjat ovat kuuluneet siitä asti kun sain ensimmäisen kirjastokortin. Muistan vieläkin, että se oli väriltään vihreä pahvikortti, jonka alareunaan kirjaston täti löi vuosileiman aina vuoden alussa. Turun pääkirjaston vanhan puolen upeasta pääovesta olen sitten kulkenut vuosien saatossa, varmaan satoja kertoja. Tästä onkin helppo päätellä, että asun täällä Turussa, olen koko ikäni asunut. En osaa pitää lukemista harrastuksena, kirjat ovat kuuluneet elämääni ja merkinneet minulle enenemän kuin jokin harrastus. Ne ovat viihdyttäneet, tarjonneet pakopaikan yksinäisyydestä, avartaneet maailmaa, voisipa sanoa, että en ole se mikä olen, ellen olisi lukenut niin paljon kun olen. Toki elämääni on mahtunut muutakin, ja oli vaihe elämässä noin kymmen vuotta sitten jolloin en yksinkertaisesti kyennyt keskittymään lukemiseen. Sitäkin paremmalta tuntui kun taas uudestaan huomasin jaksavani lukea kokonaisen kirjan loppuun ja nautin sitä.

Tässä bolgissa ajatus on ykienkertaisesti kertoa omia mietteitä lukemastani. Olen aina lukenut monipuolisesti, niin kaunokirjallisuutta, dekkareita, Sci-fi :ä ja yhdessä vaiheessa myös runoja. Ainoa aihealue joka on jäänyt väliin, on lastenkirjallisuus. Luen myös tietokirjoja, historia, psykolokia, elämänkerrat politikka, erilaiset kansat ja kulttuurit sekä totta kai koiran omistajana kaikki mikä liittyy koiriin kiinnostaa.

Joita hajahuomioita voi tänne myös eksyä elokuvista, teatterista, tv:stä, ruoan laitosta ja leipomisesta urheilusta, kaikista näistä tykkään Niin ja koirista, omani nimi on Milla, 7 vuotias monirotuinen kaunotar.