Seuraa blogilstalla

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Varistyttö-trilogia



Luin kesällä tekijänimeä Erik Axl Sund käyttävän ruotsalaiskaksikon Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquistin Varistyttö-trilogian toisen osan Unissakulkija. Kun minun piti kirjoitta siitä tänne blogiiin, huomasin, että en ole kirjoittanut mitään sarjan ensimmäisestä osasta, Varistyttö. Päätin silloin, että on varmaan mielekkäämpää tarkastella koko kirja sarjaa, koska osat kuitenkin kiinteästi kuuluvat yhteen. Samaa mieltä ovat olleet useat blogistit ja kirja-arvostelijat, on myös ihmetelty tämän tarinan julkaisemista kolmessa osassa kun oikeastaan aineisto olisi vähän tiivistämällä mahtunut yhteen kirjaan. Olen ihan samaa mieltä, kyllä tämä maistuu eräänlaiselta rahastamiselta, myydään sama tarina kolmeen kertaa. Lisäksi, jos väli kirjojen lukemisen välillä venyy, on vaikeaa muistaa mitä edellisissä osissa on tapahtunut.

Nyt vuoden aluksi sain siis lainaksi sarjan päätösosan, Varjojen huoneen. Tämä päätösosa heittää tarinan asetelman vielä kerran uuteen asentoon, mutta ei oikein enää säväytä. Ei synny sellaista vaikutelmaa, jota tekijätkin kaiketi tavoittelevat, että tässä on nyt yksi 200-luvun rikostarina. Jää pettynyt olo, tarinassa on liian paljon epäuskottavaa, kertomuksen poliisi Jeanette Kihlberg vaikutta lähinnä osaamattomalta ja vaikka Victoria Bergman- Sofia Zinnerman tarinan toisena päähenkilönä on kiintoisa, ei tuholainen moni-persoona oikein minusta toimi tässä tarinassa.

Teeveestä tulee parhaillaan uusinta toisen ruotsalaisen dekkarisitin, Aarne Dahlin kirjoihin perustuvia filmejä. Minä olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta ne kirjat ovat tähän kirja sarjaan verrattuna ihan eri luokassa kiinnostavuuden ja jännityksen suhteen.

Tästä nimenomaisesta kirjasta ja koko sarjasta löytyy netistä todella paljon kirjoituksia, en nyt ryhdy niitä tähän linkkaaman, sanon vaan lopuksi, että minun makuuni tämä trilogia ei ollut.

Jk. Kirjoitin viime blogissa, että olin saanut lainaksi neljännen viime vuoden Finlandia ehdokkaan, Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää. Minulle sen lukeminen tyssäsi alkuunsa, sen kieli ja tapa kertoa ovat vaan sellaisia, että minulle ei iske yhtään. vielä yksi ehdokas on kirjaston varauslistalla, nimittäin Sirpa Kähkösen Marmorimies, saapa sitten nähdä kuinka sen kanssa käy.

Erik Axl Sund  Varjojen huone  Otava 2014

Tähdet:***

Varistyttö-trilogia

Tähdet:***-



tiistai 6. tammikuuta 2015

Uuden vuoden ensinmmäinen lukukokemus



Tämä lukuvuosi alkoi kohdallani ihan komeasti Finlandia voittajalla. Sain juuri ennen uutta vuotta kirjastosta lainaksi Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät kirjan, jonka professori Anne Brunila valitsi viime vuoden Finlandia voittajaksi. Hyvän kirjan valisti, se tässä tekee mieli alkuun todeta. Minulla on nyt poikkeuksellinen tilanne, että olen jo nyt lukenut paitsi voittajan, myös kaksi ehdokas teosta.  Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys olen jo arvioinut tässä blogissa jo aikaisemmin. Lisäksi olen juuri saamassa lainaksi Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää kirjan.

Mutta palataan nyt Valtosen kirjaan. Se on melkoinen opus jo sivumäärältään (557) ja pitää kyllä tarinana sisällään hyvin monenlaisia aineksia. Tarinassa on kaksi pääkertojaa, amerikkalainen neurotieteen professori Joe Chayesfki ja suomalainen Alina, joka on edellisen ensimmäinen vaimo. Heillä on poika Samuel, jonka kanssa isä ei avioeronsa ja takaisin Amerikkaan muuton jälkeen ole oikeastaan ollut tekemisissä. Kirjassa vaihtelevat näkökulmat Joen ja Alinan välillä, myös ajassa mennään välillä taaksepäin Joen ja Alinan avioliiton ja elämään 90-luvun Helsingissä. Valtonen saa näillä näkökulman ja maan vaihdoksillaan paikoin tosi herkullisen kuvan kahdesta eri kulttuurista ja ymmärtämisen vaikeudesta. Monella tapaa ymmärtämisen vaikeudesta on tässä kirjassa muutenkin kysymys. Miehen ja naiset eivät ymmärrä toisiaan, lapset ja vanhemmat eivät ymmärrä toistensa puhetta ja tekoja. Sama koskee oikeastaan myös eläinkokeita tekevää tiedeyhteisöä ja niitä kiivaasti vastustavaa eläinaktivistien joukkoa. Kirjaan on tosiaan mahdutettu monenlaisia teemoja, vielä yhdeksi keskeiseksi nousee tekninen vempain iAm. Se on kuin huume, joka hallitsee käyttäjäänsä. Paljon puhutaan myös ylipäätään internetistä, yksi kirjan hauskemmista kohdista on Alina eksyminen kirkon netti keskustelupalstalle.

Monen blogistit ovat arvioineen tätä teemojen runsautta ja kyllä minustakin tästä kirjasta olisi ehkä tullut tiiviimpi jos se olisi keskittynyt enemmän vain muutamaan asiaan. Mutta tavallaan ymmärrän myös Valtosen tarkoituksen, me elämme maailmassa, jossa koko ajan tulee uusia asioita ja ilmiöitä, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihmisen on hyvin vaikeaa luoda mitään kokonaiskäsitystä.
Kyllä minä ymmärrän Brunilan perustelut pitää tästä kirjasta, minä ehkä kuitenkin näistä kolmesta lukemastani ehdokkaasta olisin antanut sen palkinnon Tommi Kinnuselle. Mielenkiintoista on lukea vielä tuo Jaatisen kirja.

 Kaiken kaikkiaan minusta tämä kapea otos suomalaista nykykirjallisuutta osoittaa, että kyllä kirjallisuus on voimissaan. Kirjoitetaan tärkistä aiheista, eletään niin nykypäivää kuin osataan myös tuoda menneestä ajasta nykylukijalle jotain uutta.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneen blogeissa mm. Annelin kirjoissa , ilsela kirjavinkit ja kirsinkirjanurkka.


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät Tammi 2014



Tähdet : ****