Sanoilla kertomisen vaikeudesta

Olen tässä blokissa kirjoittanut 11 kirjasta,(tänään 12.12.12 12 kirja) lienee paikalaan hieman pohtia omia kirjoituksia. Asetin itselleni tavoitteeksi silloin, kun aloin tätä blogia pitää, että käsitteellisin lukemiani kirjoja, muutenkin kun vain sanomalla, että tästä pidin ja tästä en. Tarkoitus oli nimenomaan tuoda esille syyt, miksi jokin kirja sytyttää tai miksi toinen jää kesken. Tämänkin sinänsä vaatimattoman otoksen aikana olen kyllä huomannut sen, että se on aika vaativa tehtävä. Kirjosta kirjoittaminen menee helposti sellaiseksi älylliseksi pohdinnaksi, joka samalla vieraantuu sitä alkuperäisestä lukukokemusta varsin kauas. Ehkä on niinkin aikain minun kohdalla, että parhaista lukuelämystä ei edes voi oikein sanoilla välittää. Tämä taas johtuu siitä, että oikein koskettava, hyvä teos vaikuttaa nimenomaan tunne elämyksenä ja niiden sanallinen kuvaus jää aina jotenkin vajaaksi. 

Tämä pitkä johdanto tuli mieleen kun luin nyt käsittelyssä olevan kirjan, Anna Kontulan Mistä ei voi puhua. Anna Kontula on tullut tunnetuksi tutkijana ja kansanedustajana, hän on käsitellyt työelämää ja seksityöläisiä. Siksi oli aika yllättävää löytää tämä teos, joka selkeästi liikkuu alueella, josta suomessa ei kauheasti puhuta ja kirjoiteta. Mistä ei voi puhua kertoo siitä miksi ihminen uskoo, se pohtii uskonasioita minusta hienon syvällisesti syllistymättä herätystyylin tai kirkolliseen jargoniin. Kirjasta aistii minusta selvästi, että tämä asia on Kontulalle tärkeä ja hän paneutuu siihen tosissaan, muttei kuitenkaan tosikkomaisesti. Kirjassa on vain 122 sivua mutta niiden kautta avautuu maailma, joka on toisaalta ikivanha, ja toisaalta totta myös omana aikanamme.

 Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi jokaiselle, joka on kiinnostunut sellaisesta pohdinnasta, joka menee ohi sen arkipäiväisen kohinan joka tuntuu täyttävän kaikki aistit ja joka kuitenkaan ei anna mitään enempää. Hieno ja mieleen jäävä kirja, vaikka luettavaksi joulupyhien rauhoittumishetkiin.

 Samalla toivotan kaikille blokkaajille, seuraajille ja ystäville antoisia lukuhetkiä jouluna ja uutena vuotena !

Tästä kirjasta ei ole blogeissa paljon kirjoitettu, tässä kuitenkin pari muutakin mielipidettä kirjavinkit ja ortodoksi.net

Tähdet ****

Anna Kontula Mistä ei voi puhua  Into kustannus 2012

Ruotsalaista jännitystä nelikätisesti

Ensimmäinen ruotsalainen kirjoaittapari, johon tutistuin oli Maj Sjöval ja Per Vahlöö, jotka kirjoittivat komisario Martin Beck tutkimuksista. Nyt yksi tällainen kirjoittava pari ovat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, jotka kirjoittavat nimimerkillä Lars Kepler.    

Heidän ensimmäinen kirjansa oli Hypnotisoija, jossa päähenkilönä on suomalaissyntyinen Joona Linna.

Nyt tämä kirjasarja on ehtinyt kolmanteen osaan, joka on nimeltään Tulitodistaja. Olen lukenut kaki osat (toinen on nimeltään Paganini ja paholainen) ja en voi olla vertaamatta niitä alussa mainittuihin Beck-romaneihin. Siinä missä Sjöval ja Vahlöö toivat romanissaan yhä selvemmin esiin ruotsalaisen yhteiskunnan kipupisteitä, ovat Kepler romaanit paljolti puhdasta action viihdettä.  En lähde tässä enempää juonta paljastamaan, Joona Linna on tässäkin pääosassa ja tapahtumat saavat alkunsa tyttöjen nuorisokodista.

Sujuvaa sellaista kyllä, tämä viimeinenkin, vaikka on melkein kuusisataa sivuinen, on kyllä helppolukuinen. Mutta kun pääsee loppuun huomaa, että kirjoista oikeastaan jää mitään mieleen. Minkään en muistanut olekaan esimerkiksi Hypnotisoijan tapahtumia, vaikka kirjan lukemisesta ei ole varmaan kuin pari vuotta. Pohtiessa syytä tähän asiaan, tulee heti mieleen, että Kepler kirjojen henkilöhahmot,  ovat niin paperin ohuita, ettei heistä jää mitään mieleen askarruttamaan.

 Siinäkin Sjöval & Vahlöö kaksiko oli ihan eri linjoilla, heidän luomansa henkilöhahmot tuntuvat todellisilta ja ne myös kehittyvät ja muuttuvat romaanisarjan myötä. Mutta kyllä tällaisella action viihteellä lukiansa on, ja onnistuvat kirjailuparikunta tähänkin viimeisen romanin loppuun laitamaan koukun, joka varmaan saa odottamaan uuta osaa.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet mm. rakkaudestakirjoihin, josvaikkalukisi

 Lars Kepler Tulitodistaja Tammi 2012

Tähdet **+

Vieras maailma

Riitta Pulkkisen Vieras on hänen kolmas romaaninsa ja toinen jonka minä olen lukenut. Luin viime keväällä Totta romaanin, joka on Pulkkisen toinen. Muistan silloin pitäneeni siitä paljon, se oli pitkään aikaan kotimainen romaani, jonka luin melkein ahmien ja jonka henkilöihin tunsin samaistuvani. mikä sinänsä oli vähän erikoista, he kun edustivat keskiluokkaa, elämän tyyliä, mikä minulle sinänsä on oman taustani vuoksi vieras. Koin sen Pulkkisen vahvuutena, että hän sai minulle vieraan maailman tuntumaan uskottavalta.

 Nyt Pulkkisen päähenkilönä on nuori nainen, pappi ja äitinsä taustan takia vähän erottuva omassa maassaan.

Tällä kertaa täytyy sanoa, että  romaanissa kuvattu maailma jää minulle vieraaksi (kuinka satuunkaan, romaanin nimikin vihjaa samaa). Uskonnollinen pohdiskelu, jota Pulkkinen kuvaa, ei ole itsellenikään vierasta ja näissä teemoissa tunnen suurinta vetoa tekstiin. Mutta kun Pulkkinen on kirjoittanut teksti mukaan melkein kaikki ajassa pyörivät asiat muukalaisuudesta, ihmisen vieraudesta suhteessa omaan kehoon ja vaikka kirkon etääntymisestä ihmisten arjesta, tuli minulle ähky. Lisä mausteena on vielä vieras maa, toisenlainen kulttuuri, en oikein saanut otetta mitä Pulkkinen tällä kaikella haluaa sanoa. Täytyy myös sanoa, että tässä romanissa, päinvastoin kuin Totta romaniin suhteen, ajattelin, että onko tämä sellainen naisten romaani, johtuuko vieraus myös siitä, että itse olen mies.

Taitava sanankäyttäjä Pulkkinen on, kirjan lukee nopeasti ja haluaa saada selville mitä henkilöille oikein tapahtuu, mutta minulle jäi vähän hämmentynyt olo lukemisen jälkeen, tässäkö kaikki oli.

Tästä romaanista ovat kirjoittaneet mm. jarjellajatunteela,ilsela jaluminenomena, naisia muuten kaikki, tämä kirjallisuusblogi maailma kun on vähän sellainen naisten maailma.

Riitta Pulkkinen Vieras Otava 2012

Tähdet :***+

Finlandia- palkinto-ehdokkaat

Tänään on taas se päivä, kun media laajasti kertoo kirjallisuudesta, Finlandia palkinto ehdokkaat tulivat julki, ja tänään myös julkistetaan Helsingin Sanomien kirjallisuus palkinnon saaja.

 Minulla on viime vuosina jäänyt Finlandia palkinnonkin suhteen seuraaminen lähinnä median varaan, en ole viimevuotista voittajaakaan lukenut. No, nyt sitten olen ehdokkaista kaksi lukenut, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu  ja Heidi Köngäksen Dora, Dora kirjat. Minulta parahimmat tähdet sai Maihinnousu, Dora, Dora taas oli omin odotuksiin nähden pettymys. Muista ehdokkaista olen lukenut Seppälää, hän on kyllä yksi suosikkini kotimaisissa kirjailijoissa. Tyyli on viiltävää, armotonta, Seppälä ei kosiskele ketään.

Tarja Halosen, joka palkinnon saajan valitsee, kirjallisesta mausta en muista kuulleeni tai lukeneeni, on kiintoisaa nähdä mikä on hänen suosikkinsa.

Tässä Ylen juttu ehdokkaista ja kirjoista

Aaveet Oslon kadulla

Jo Nesbøn Harry Hole nimisestä oslolais- poliisista kertovan sarjan uusin osa on nimeltään Aave.  Tai enää ei voi puhua poliisista. Hole on ollut ulkomailla kolme vuotta ja palaa tässä romaanissa kotikaupunkiinsa yksityishenkilönä. Tässä tarinassa kulkevat rinnakkain Holen tutkimukset ja Gusto nimiset pojan muistelut, kun hän makaa vertavuotavana asuntonsa lattialla. En nyt kerro juonesta enempää, huumeet ja korruptio mm. ovat vahvasti mukana kuvassa. Olen pitänyt aikaisemmin lukemistani Hole romaneista, mutta nyt täytyy sanoa, että olen pettynyt. Kerronta ei ime mukaansa, juonikin on aika ennalta arvattava ja sankari itse on muuttunut tylsäksi tyypiksi. Raitistuminen ei tunnu tekevän kaikille hyvää. Ehkä Nesbøn täytyisi miettiä uusi sankari tai suunnitella uusia kuvioita tämän elämään.

Tästä romaanista ovat kirjoittanut mm. Uni lukee, Päkän juttu

Jo Nesbø :Aave  Jonny Kniga 2011

Tähdet: **+

Tästä jutusta tuli mieleen muistuttaa, että Yle fem esittää parhaillaan Arne Dahlin A-ryhmästä kertovaa sarjaa sunnuntai iltaisin, kannattaa seurata, jos on kirjat lukenut tai muutenkin, taattua ruotsalaista laatua.