Kaksi kirjaa

Olen viimeksi lukenut kaksi kirjaa tapahtumista, jotka ovat olleet omassakin elämässäni määrätyllä tavalla vaikuttavia. Sikisi päätin kirjoittaa niistä tällaisen yleisen blogi jutun, vaikka kirjat olisivat ansainneet omankin kirjoituksen.

Kirjat ovat Philip Shenonin   Kennedyn murhan salattu historia  ja Auli Leskisen Petojen aika.

Shenon on The New York Timesin toimittaja, joka sai viisi vuotta sitten puhelun amerikkalainen asianajajalta, joka oli uransa alkupuolella työskennellyt tutkijana presidentti John F. Kennedyn salamurhaa selvittäneessä Warrenin komissiossa. Soittaja ehdotti, että Shenon kirjoittaisi kirjan myös Warrenin komissiosta. Hän lupasi Shenonille, että komission tarina on "paras koskaan kuulemasi dekkari". Shenonin kirjan sankareita ovat Warrenin komission nuoret tutkijat, jotka saapuivat Kennedyn murhan jälkeen Washingtoniin etsimään totuutta presidentin murhasta.  Kennedyn murha on oikeastaan ensimmäinen historiallinen tapahtuma, josta minulla on omakohtaisia muistikuvia. Olin murhan tapahtuessa kymmen vuotias koululainen, ja muistan, että kuulin murhasta varmaan tv-uutisista heti silloin 22.11.1963. Myöhemmin olen lukenut paljon murhaa ja erilaisia salaliittoteorioita koskevia kirjoja ja totta kai nähnyt myös Oliver Stone elokuvan JFK. Mielipiteeni siitä, kuka murhan takana oikein oli, ovat vaihdelleet, mutta viime vuodet olen aika vankasti kallistunut sille kannalle, että Lee Harvey Oswald, oli paitsi murhan tekijä, myös loppujen lopuksi yksin vastuussa koko asiasta. Shenon kirja paras anti oikeastaan onkin siinä, että se valloittaa hyvin sitä, miksi murhasta syntyi niin monenlaisia salaliittoteorioita.

Leskisen kirja taas kertoo Chilen sotilasvallankaappauksen ajasta 1973. Keskiössä on santiagolainen Rojasin perhe, jonka sotilasvallankaappaus repii riekaleiksi. Oma veli kavaltaa ammattiyhdistysliikkeessä työskentelevän isän, eivätkä aikuistuvat lapset – varsinkaan Cristina – hyväksy uutta isäpuolta. Ja onko isä edes kuollut? Hänen ruumistaan ei koskaan löydetä. Cristina, kirjan pääkertoja, on myös uhri, vaikka poteekin syyllisyyttä, koska jäi eloon. Vankeus, kidutus ja loputtomat raiskaukset mursivat hänet ilmiantamaan eläviä, kuolleita ja kuvitteellisia henkilöitä. Cristinan, perheen tyttären on lopulta kirjoitettava kaikki auki. Isä ja poikaystävä eivät nouse eloon joukkohaudoista, veli ei palaa maanpaosta (suomesta), eikä Chilen kauhu pyyhkiydy pois, mutta kirjoituksen myötä vainajat, nöyryytetyt ja nujerretut saavat oikeutensa olla ihmisiä, edes ajatusten tasolla.

Olin Chilen kaappauksen aikaan kaksikymppinen nuorimies, jolla oli herännyt kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Chile oli kaukainen paikka, mutta maan tapahtumissa oli joitain sellaista uutta ja merkittävää, jonka aisti sellainenkin, joka oli vain kotimaisen uutisvirran varassa.

Leskinen kirjoittaa minusta koskettavasti. Hän kuvaa kammottavia tapahtumia niin, että lukijan on tavallaan pakko valita puolensa. Kirja vaatii myös määrätynlaista keskittymistä, tapahtumat eivät vuorottele aina totutussa järjestyksessä, joskus minunkin täytyi palata taaksepäin ymmärtääkseni missä nyt mennään.

Kirja kuitenkin palkitsee ja saa aikaan tunteen, että on lukenut  jotain merkittävää, jotain joka jää pitemmäksi aikaan mieleen.

Shennonin kirjasta en blogi kirjoituksia ole löytänyt, laitan tähän linkin HS kirjailijan haastatteluun. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1383019480274.

Leskisen kirjasta on kirjoittanut hienon ja oivaltavan arvion psrakastankirjoja.

Philip Shenonin   Kennedyn murhan salattu historia   Otava 2013

Tähdet :***

Auli Leskisen Petojen aika  WSOY 2013

Tähdet : ****

Rautainen ammattilainen

Leena Lehtolainen on kuulunut jo kaksikymmentä vuotta kotimaiseen dekkarikirjallisuuden kärkinimiin. Kun hän aloitti 90-luvulla, naisdekkiristit olivat vielä harvinaisia eli Lehtolainen on myös ollut tienraivaaja ja varmaan esikuvakin muille rikoksilta kirjoittaville naisille, jota ei vieläkään suomessa ole kovin montaa.

Lehtolaisen on kunnostautunut Maria Kallio sarjalla, joita ennimäinen ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten ja tätä vuota ilmestynyt Rautakolmio on kahdestoista sarjan osa. Kirjat ovat menestyneet mainiosti ja niitä on myös käännetty useille kielille, varsinkin Saksassa ne ovat olleet menestys, mikä sinänsä on harvinaista herkkua suomalaiselle kirjallisuudelle.

Olen itse lukenut kaikki Maria Kallio kirjat, ja olen pitänyt tästä Lehtolaisen luomasta henkilöhamosta alusta asti. Hän oli alkuun tervetullut poikkeus poliisiromaanein miehiseen maailmaan. Vuosin myötä Kallion persoonan tuli lisää piirteitä avioliitonsa lapsien myötä mutta minusta ihmissuhde kuviot eivät koskaan ole Kallio-dekkareissa haukanneet liian suurta osaa, päinvastoin kuin esim. joissain ruotsalaisten naisdekkaristien kirjoissa.

Rautakolmio on siis kahdestoista Kallio-dekkari, täällä Turussakin se on ollut kirjaston lainatumpien listalla, minä jonotin omaani useita kuukausia.

Viime viikolla sen sitten sain lainattua, ja parissa päivässä kirja tuli ahmittua. Eli kyllä Lehtolainen minun odotukseni täytti mainiosti. Uskottava tarina, kiinnostavat henkilöhahmot, ripaus vanhaa Marian menneisyyttä, uusia kulmia työtoverista. Usein puhutaan ruotsalaisdekkareista niiden yhteiskunnallisesta otteesta, Lehtolainenkin kuvaa suomalista arkipäivää, ei osoittelevasti vaan arkipäivän ihmisten elämän kautta, mistä myös hänelle pisteet.

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös mm. ammankirjablogi, jonka arvioon minäkin yhdyn täysin.

Leena Lehtolainen Rautakolmio Tammi 2013

Tähdet:***+

Tunturiin haudattu salaisuus

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Tunturihauta on kolmas Sebastian Bergmanista ja Riksmordin henkirikosyksiköstä kertova kirja. Nyt ruskaretki Pohjois-Ruotsissa päättyy ikävästi, kun joen törmän pettäessä sen alta paljastuu kuolleen ihmisen käsivarsi. Paikalta löytyy joukkohauta, johon on haudattu neljä aikuista ja kaksi lasta. Aikuisista kaksi pystytään tunnistamaan kadonneeksi hollantilaiseksi pariskunnaksi. Loput ruumiit ovat selvästi perhe, mutta ketään sopivaa ei ole julistettu kadonneeksi.

Toisessa tarinan juonteessa seurataan tv-toimittajaa ja maahanmuuttajaperhettä. Perheenpää Hamid on kadonnut vuosia sitten, eikä perheen äiti Shibeka ole osannut antaa katoamisen olla. Afgaaninaiselle ei yhteisössä juuri omaa tilaa löydy eikä lupaa tehdä asioita omin päin, Shibeka on kuitenkin yrittänyt selvittää miehensä katoamista. Viimeisenä toivonaan hänellä on tv-toimittaja Lennart Stridh, joka kiinnostuu tapauksesta: miksi tavanomaiselta vaikuttava kahden miehen turvapaikka-asioihin liittyvä katoaminen on Ruotsin turvallisuuspoliisin salaiseksi julistama asia? 

Tilaa saavat myös Riksmordin ryhmän henkilökohtaiset kuviot(vähän liikaa minusta). Bergmanilla on edelleen menossa lähentymisvaihe tyttärensä kanssa – tyttären, joka ei edelleenkään tiedä, että Sebastian on hänen isänsä. Vanjalla on jännittävät ajat, sillä hän on hakenut FBI:n jatkokoulutukseen Yhdysvaltoihin.

Varsinaista jännitystä tästä kirjasta ei löydy ja tarina olisi voitu kertoa paljon vähemmällä sivumäärällä.

Silti minun täytyy sanoa, että minua järkytti varsinkin afgaanimiesten kohtalo, se voisi olla hyvin totta 200 – luvun terrorismin luomassa pelon ilmapiirissä. Kirjan loppuun oli taas laitettu koukku, jolla saadaan

lukijat odottamaan uutta osaa tätä tarinaa(minua se vähän ärsytti).

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet mm. http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.fi/urihauta. http://leenalumi.blogspot.fil ja  virkistävän eriävän mielipiteen tarjoava Erkki Tuomioja http://www.tuomioja.org

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Tunturihauta  Bazar2013

Tähdet : ***

Kangastuksia Helsingissä

Kun innostuu jostain kirjailijasta, ja lukee hänen useimmat teoksensa, käy ainakin minulle niin että se ensimmäinen lukukokemus on vaikuttavin ja sitä on vaikeaa ylittää. Kjell Vestöön suhteen minulla on pitkään vallinnut tälläinen tilanne. Luin häneltä ensimmäisenä Leijat Helsingin yllä- teoksen ja pidin siitä kovasti. Sittemmin on vaan käynyt niin, että muut Westöön teokset eivät ole oikein vakuuttaneet.

 Nyt sitten luin hänen uusiman kirjansa, Kangastus38, ja täytyy sanoa että vaikutuin. Westöö onnistuu taas kerran siinä missä hän ennenkin on ollut vaikuttava. Milijöön ja epookin kuvaus on todentuntuista ja Westöö kertoo i sellaisten asioiden kuten elokuvat, vaateet musiikki, jotain oleellista kuvaamastaan aikakaudesta.

 Nyt hän myös luo kaksi kiinnostavaa henkilöhahmoa, joihin lukija voi samaistuta. Asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristinsa rouva Milja Matilda Wiik. Thune on eroamassa, ja vaimo on jo muuttanut pois yhteisestä kodista. Vaimo on kaikenlisäksi Thunen parhaan ystävän Robi Lindemarkin rakastajatar. Hän on myös julkaissut varsin rohkean eroottisen novellikokoelman, joka hämmentää pääkaupungin sisäpiirejä. Mielenkiintoisempi kuin Thune on salaperäinen rouva Wiik, jolla tuntuu olevan useampikin persoonallisuus: huoliteltu ja miellyttävä rouva Wiik, maanläheinen ja tavallinen Matilda sekä hallitsematon Miljaneiti. Rouva Wiikillä on monenlaista salattavaa menneisyydessään. Missä on hänen aviomiehensä herra Wiik? Miksi hän on joutunut lähtemään edellisestä toimestaan? Mitä hän on kokenut sodan aikana?

Jotakin tapahtuu eräänä sumuisena kevätiltana, kun Keskiviikkokerho kokoontuu Thunen toimistolla. Keskiviikkokerho on herraseurue joka kokoontuu kerran kuussa keskustelemaan ja nauttimaan virvokkeita. Siinä lyhyesti kerhon Kuuden miehen joukko koostuu varsin erilaisista miehistä, ja yhä kuumeneva politiikka aiheuttaa jo suoranaista kiistelyä kokoontumisissa.

Tarina kehkeytyy hitaasti mutta lopputulos on nautittava, jos vain lukija malttaa mielensä. Ajankuvan lisäksi ainakin minulle tullee väistämättömästi myös pelottavia yhtäläisyyksiä omaan aikaamme. Mielenterveyttä ja sen järkkymistä käsitellään onnistuneesti monelta suunnalta, ja se myös perustelee uskottavasti romaanin yllättävänkin rajun mutta vääjäämättömän loppuratkaisun.

Kangastus38 sijoittuu minulle nyt Leijat Helsingin yllä veroiseksi Westöön kirjaksi ja osoittaa, että Westöö on eturivin prosaisteja maassamme.

Kjell Westö: Kangastus 38   Otava 2013

Tähdet: ****