Seuraa blogilstalla

maanantai 5. marraskuuta 2012

Aaveet Oslon kadulla





Jo Nesbøn Harry Hole nimisestä oslolais- poliisista kertovan sarjan uusin osa on nimeltään Aave.  Tai enää ei voi puhua poliisista. Hole on ollut ulkomailla kolme vuotta ja palaa tässä romaanissa kotikaupunkiinsa yksityishenkilönä. Tässä tarinassa kulkevat rinnakkain Holen tutkimukset ja Gusto nimiset pojan muistelut, kun hän makaa vertavuotavana asuntonsa lattialla. En nyt kerro juonesta enempää, huumeet ja korruptio mm. ovat vahvasti mukana kuvassa. Olen pitänyt aikaisemmin lukemistani Hole romaneista, mutta nyt täytyy sanoa, että olen pettynyt. Kerronta ei ime mukaansa, juonikin on aika ennalta arvattava ja sankari itse on muuttunut tylsäksi tyypiksi. Raitistuminen ei tunnu tekevän kaikille hyvää. Ehkä Nesbøn täytyisi miettiä uusi sankari tai suunnitella uusia kuvioita tämän elämään.

Tästä romaanista ovat kirjoittanut mm. Uni lukee, Päkän juttu

Jo Nesbø :Aave  Jonny Kniga 2011

Tähdet: **+

Tästä jutusta tuli mieleen muistuttaa, että Yle fem esittää parhaillaan Arne Dahlin A-ryhmästä kertovaa sarjaa sunnuntai iltaisin, kannattaa seurata, jos on kirjat lukenut tai muutenkin, taattua ruotsalaista laatua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti