Seuraa blogilstalla

tiistai 6. tammikuuta 2015

Uuden vuoden ensinmmäinen lukukokemus



Tämä lukuvuosi alkoi kohdallani ihan komeasti Finlandia voittajalla. Sain juuri ennen uutta vuotta kirjastosta lainaksi Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät kirjan, jonka professori Anne Brunila valitsi viime vuoden Finlandia voittajaksi. Hyvän kirjan valisti, se tässä tekee mieli alkuun todeta. Minulla on nyt poikkeuksellinen tilanne, että olen jo nyt lukenut paitsi voittajan, myös kaksi ehdokas teosta.  Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys olen jo arvioinut tässä blogissa jo aikaisemmin. Lisäksi olen juuri saamassa lainaksi Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää kirjan.

Mutta palataan nyt Valtosen kirjaan. Se on melkoinen opus jo sivumäärältään (557) ja pitää kyllä tarinana sisällään hyvin monenlaisia aineksia. Tarinassa on kaksi pääkertojaa, amerikkalainen neurotieteen professori Joe Chayesfki ja suomalainen Alina, joka on edellisen ensimmäinen vaimo. Heillä on poika Samuel, jonka kanssa isä ei avioeronsa ja takaisin Amerikkaan muuton jälkeen ole oikeastaan ollut tekemisissä. Kirjassa vaihtelevat näkökulmat Joen ja Alinan välillä, myös ajassa mennään välillä taaksepäin Joen ja Alinan avioliiton ja elämään 90-luvun Helsingissä. Valtonen saa näillä näkökulman ja maan vaihdoksillaan paikoin tosi herkullisen kuvan kahdesta eri kulttuurista ja ymmärtämisen vaikeudesta. Monella tapaa ymmärtämisen vaikeudesta on tässä kirjassa muutenkin kysymys. Miehen ja naiset eivät ymmärrä toisiaan, lapset ja vanhemmat eivät ymmärrä toistensa puhetta ja tekoja. Sama koskee oikeastaan myös eläinkokeita tekevää tiedeyhteisöä ja niitä kiivaasti vastustavaa eläinaktivistien joukkoa. Kirjaan on tosiaan mahdutettu monenlaisia teemoja, vielä yhdeksi keskeiseksi nousee tekninen vempain iAm. Se on kuin huume, joka hallitsee käyttäjäänsä. Paljon puhutaan myös ylipäätään internetistä, yksi kirjan hauskemmista kohdista on Alina eksyminen kirkon netti keskustelupalstalle.

Monen blogistit ovat arvioineen tätä teemojen runsautta ja kyllä minustakin tästä kirjasta olisi ehkä tullut tiiviimpi jos se olisi keskittynyt enemmän vain muutamaan asiaan. Mutta tavallaan ymmärrän myös Valtosen tarkoituksen, me elämme maailmassa, jossa koko ajan tulee uusia asioita ja ilmiöitä, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihmisen on hyvin vaikeaa luoda mitään kokonaiskäsitystä.
Kyllä minä ymmärrän Brunilan perustelut pitää tästä kirjasta, minä ehkä kuitenkin näistä kolmesta lukemastani ehdokkaasta olisin antanut sen palkinnon Tommi Kinnuselle. Mielenkiintoista on lukea vielä tuo Jaatisen kirja.

 Kaiken kaikkiaan minusta tämä kapea otos suomalaista nykykirjallisuutta osoittaa, että kyllä kirjallisuus on voimissaan. Kirjoitetaan tärkistä aiheista, eletään niin nykypäivää kuin osataan myös tuoda menneestä ajasta nykylukijalle jotain uutta.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneen blogeissa mm. Annelin kirjoissa , ilsela kirjavinkit ja kirsinkirjanurkka.


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät Tammi 2014



Tähdet : ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti