Seuraa blogilstalla

torstai 2. tammikuuta 2014

Vuoden viimeinen kirja




Tämän blogi-kirjoituksen piti ilmestyä jo viime vuonna, sillä se koskee viimeistä viime vuonna lukemaani kirjaa. Aikapula tai laiskuus siirsi kuitenkin kirjoittamista ja nyt juttu ilmestyy tämän vuoden ensimmäisenä.
Kyse on Tanskalaisten Agnete Friis & Lene Kaaberbøll kirjasta Poika matkalaukussa jonka luin juuri ennen joulua. Kirja on dekkari noin väljästi määriteltynä, nimi herätti minussa alkuun ennakkoluuloja, onkohan tämä sellainen kirja jossa mässäillään joillain sairailla lapsiin kohdistuvilla väkivallan teoilla. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Tämän kirjan sankarina on Nina Borg, Punaisen Ristin työntekijä. Sarjassa on Tanskassa ilmestynyt neljä osaa ja tämä nyt suomennettu on siis niistä ensimmäinen.
Kirja on nopealukuinen, luvut ovat lyhyitä, kerrottu yleensä eri henkilön näkökulmasta ja tarina etenee koko ajan sujuvasti. Kirjan loppuun on lisätty koukku, joka saa lukijan kiinnostumaan jatkosta.
Kaiken kaikkiaan tämä avaus kyllä panee odottamaan lisää käännöksiä Nina Borgin seikkailusta tanskanmaalla.
Tästä kirjasta ehti jo viime vuonna kirjoittaa mm Kirjakirppu.

Agnete Friis & Lene Kaaberbøll  Poika matkalaukussa  Siltala 2013

Tähdet:***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti