Seuraa blogilstalla

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kuollut kulma










Anne Holt on norjalainen, vuonna 1958 syntynyt kirjailija jolla on ennen kirjailijan uraansa takana mm. toimiminen vähän aikaa Norjan oikeusnimiterinä. Hän on koulutukseltaan asianajaja ja työskennellyt myös Norjan poliisin palveluksessa ja luonut merkittävän uran toimittajana. Kuollut kulma, nyt puheena oleva kirja on viides Inger Johanne Vik-dekkari.
En muista ihan varmaan olenko lukenut tämän Vik-sarjan kaikki aikaisemmat kirjat, Holttia olen kyllä lukenut paljon ja aina pitänyt lukemastani. Kuollut kulma alkaa tosi dramaattisesti ja tapahtuu päivänä, joka on jäänyt Norjan lähihistorian synkimpänä, 22.7.2011. Tuolloin tapahtuu Oslon pommi-isku ja Utoyan joukkomurha, mutta myös kahdeksanvuotias Sander poika putoaa tikkailta ja saa surmansa.
Poliisilla ei ole irrotetaan tapausta tutkimaan kuin kokematon poliisi Henrik Holme.
 Vik on perhetuttu Sanersin vanhemmille ja astuu sananmukaisesti siksi mukaan tapaukseen heti kirjan alussa.
Tämä kirja on kolmas peräkkäinen lukemani rikosromaani, jossa keskiössä on lapseen kohdistuva väkivalta. Minusta tämä on myös kirkkaasti paras, Holt kirjoittaa uskottavasti, hän kuvaa henkilöitään tarkasti ja kirja on myös juuri sopivan pituinen(286 sivua). Holt myös osaa yllättää, kun jo luulee kaiken selvineen, tapahtuu vielä käänne ja kirjan päätyessä on vähintäänkin hämmentynyt, ellei suorastaan surullinen olo.
Tästä kirjasta on pidetty myös blogistien joukossa, tässä muutama linkki Nenä kirjassa, leena lumi ja kirjanainen

Anne Holt Kuollut kulma Gummerus 2013

Tähdet: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti