Seuraa blogilstalla

torstai 29. toukokuuta 2014

Vaara jäätiköllä













Jyrki Ukkonen (s.1967), on helsinkiläinen diplomi-insinööri, joka ensimmäisen kirjansa kansitaipeessa kertoo ahmivansa jännityskirjallisuutta ja harrastaa laitepilatesta.  Tämä ensimmäinen kirja on nimeltään Ahneuden kartta, joka vie lukiansa Pohjoiselle jäämerelle ja Norjaan. on helppo uskoa, että Ukkonen on jännitys kirjallisuuden suurkuluttaja, siksi hyvin hän on omaksunut tämän kirjallisuudenlajin.

 Mikään kliseiden kokoelma tämä kirja ei silti ole, Ukkonen osaa kertoa sujuvasti ja punoa kiinnostavan juonen, niin että minäkin luin kirjan kahdella istumalla (vaikka sivuja on 388). Ukkonen kertoo kiintoisasti siitä kilpajuoksusta, joka Jäämeren ranta valtiot kohdistavat meren aarteita kohtaan. Siitä olisi lukenut enemmänkin, pääosa kirjasta kuitenkin keskittyy murhatutkimukseen Norjassa. 

Tässä tutkinnassa sitten pääosassa on vähän kliseinen poliisihahmo, Varja Foss, joka vasta noin 100 sivun jälkeen osoittautuu naiseksi (luulin alkuun mieheksi). Kaiken kaikkiaan jäi tästä kirjasta odottava fiilis, Ukkonen teki lupaavan tulon suomalaisen jännityskirjallisuuden maailmaan.

Tästä kirjasta ovat kertoneet verkossa myös mm. hemulin kirjahylly ja oksan hyllyltä.

Jyrki Ukkonen Ahneuden kartta Gummerus 2014

Tähdet :***+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti