Seuraa blogilstalla

torstai 15. toukokuuta 2014

Junamatka euuroopan halki










Antti Tuurin Bospor Express on matkakertomus Tuurin turkin Istanbuliin vuonna 2011 tekemästä matkasta. Matkan aiheena oli Istanbulissa pidetty kirjallisuus festivaali, joka kantaa Ahmet Hamidi Tanpinarin nimeä. Tanpinat on suomessa tuntematon, mutta häntä pidetään turkissa vanhemman kirjailijasukupolven tärkeimpänä nimenä. Hän syntyi Istanbulissa 1901 ja kuoli 1962, kirjoitti runoja ja romaaneja ja opetti kirjallisuutta Istanbulin yliopistossa.

 Tuuria oli pyydetty Istanbuliin syystä, että romaani Taivaanraapijat ilmestyi turkissa samana vuona. Tuuri kuvaa kertomuksensa alussa kuinka hän päätti nimenomaan matkustaa junalla Turkkiin, syynä on mm. se että hän kokee että on nähnyt maailmasta jo ne kolkat, jotka tässä elämässä ajattelee nähdä. Eikä hänelle ole kiire minnekkään, hän jättää lentomatkustamisen niille, joille ei sivistyneempään matkustamisen ole haluja.
Näin syntyy verraton lukukirja, Tuurin kuvaillessa matkansa vaiheita, maita joiden lävitse junamatka vie, ja vihdoin perillä kirjailijafestivaalia, johon saapuu vieraita ympäri maailmaa.

 Minä nautin tämän tekstin lukemisesta, se kertoo pienten asioinen kautta paljon tästä maailmasta, ja ihmisistä tässä ajassa. Suosittelen kaikille kirjallisuuden, junien, matkustamisen ja erilaisista kulttuureista kiinnostuneille tätä pientä helmeä Antti Tuurin tuotannossa.

Verkosta löytyy mm.  psrakastankirjoja hieno bolgi kirjoitus tästä kirjasta ja tämä kirja samoin kuin se, että Tuurilla on merkkivuosi, hän täyttä seitsemänkymmentä, saa hänet tarttumaan Tuurin tuotantoon, joka sama ajatus tuli minulle.

Antti Tuuri Bospor Express Otava 2013
Tähdet : ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti