Seuraa blogilstalla

torstai 24. huhtikuuta 2014

Älykäs politiikko










Jacke on Heikki Saaren kirjoittama elämänkerta Jacob Södermannista. Jacob Söderman(s.1938) on jo 60-luvulta suomen politiikassa vaikuttanut toimija, joka ensimmäisenä suomalaisena 90-luvulla nousi EU:n huippuvirkaan, EU:n ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi. Heikki Saari (s.1955) taas on pitkän linjan toimittaja mm. Ilta-Sanomissa j Seura-lehdessä. Nykyään hän toimii tietokirjailijana. Söderman on tosiaan ehtinyt moneksi urallaan, en nyt tässä ryhdy kertamaan hänen kaikkia vaiheitta, Wikipedian artikkeli antaa siitä hyvän kuvan.
Elämänkerrat ovat usein aika ongelmallista kirjallisuutta. Helposti niistä tulee kiiltokuvia, jotka ylistävät kohdettaan ja samalla tekevät tästä eräänlaisen patsaan, joka on aika kaukana siitä ihmisestä, josta kerrotaan. Saari ei onneksi sorru tähän, ehkä syynä on myös Södermanin persoona, joka selvästi on tietyllä tavalla varmaan lumonnut Saaren.
Tämä kirja, paitsi kertoo kuinka Södemanista tuli Jacke, on myös kiehtova kuva suomalaisesta yhteiskunnasta 60-luvuta tähän päivään. Suosittelen sitä kaikille, jota maamme lähihistoria ja sen ihmiset kiinnostavat.
Tässä muutama kirja-arvostelu linkki Alykas poliitikko, hs.fi. muista mielipiteistä.

Heikki Saari Jacke Jacob Södermanin elämä Siltala 2014

Tähdet :****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti