Seuraa blogilstalla

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Netin pimeä puoli









Sysipimeä on Pekka Hiltusen toinen osa omalaatuisesta studiosta ja sen kahdesta suomalais- naisjäsenestä jäsenestä kertovasta, aivan ilmeisesti sarjaksi muodostuvasta kertomuksesta. Ensimmäinen oli nimeltään Vilpittömästi sinun, joka sai mm. vuoden Johtolanka palkinnon vuona 2011. Studio on Marin johtama salaperäinen organisaatio. johon Lia, Lontoossa asuva graafikko pääsi mukaan ensimmäisessä romaanissa. Studio työskentelee rikollisten ja yhteiskunnallisten ongelmien parissa, itsekin vähän harmaalla vyöhykkeellä toimien. Ajankohtaiset ilmiöt ovat Hiltusen vahvaa aluetta, taustaltaan hän on toimittaja. Tässä uusimmassa teoksessa netti, kuuluisuus, fanittaminen ja homojen syrjintä tulevat valloitetuksi eri puolilta.
Tällaisesta romaanista ei kannata kertoa kauheasti juonen kuviota jotta ei riistä lukioilta jännitystä.
Hiltunen on sujuva kertoja, kertomus etenee vauhdikkaasti ja tapahtumat vyöryvät eteenpäin omalla voimallaan. Hiltunen on myös selvästi perehtynyt aiheeseen, josta kirjoittaa. Hänen heikkoutensa on minusta henkilökuvauksen ohuus, henkilöt jäävät aika stereotyyppiseksi, eikä heistä oikein jaksa olla kiinnostunut kirjan ulkopuolella. Mutta kyllä tämän lukee parilla istumalla, suosittelen ajankohtaisen jännityksen ystäville.
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet mm. kirjavinkit, ps rakastan kirjoja

Pekka Hiltunen Sysipimeä WSOY 2012

Tähdet : ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti